Olemme tehneet laajoja tilauksia Emronilta useaan otteeseen. Vaikka työvaatteita emme ole tilanneet, olemme hankkineet monipuolisesti muita tuotteita heidän kauttaan. Brändätyt lippikset, liikelahjat, henkilökunnan lahjat, pipot, kuulakärkikynät, eräpuukot, kuksat, college- ja pikeepaidat ovat esimerkiksi kuuluneet tilauksiimme.
Yksi loistava esimerkki Emronin kanssa tehdystä yhteistyöstä on, kun meillä oli iso työmaa erään päiväkodin lähistöllä ja päätimme jakaa kaikille päiväkodin lapsille omat turvaliivit Vision Infran logolla varusteltuna. Emron hoiti tuolloin turvaliivien brändäyksen ja toimituksen laadukkaasti ja nopeasti.
Emronin tarjoamat tuotteet ovat olleet aina laadukkaita ja palvelu erinomaista. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä ja olemme suositelleet Emronia myös muille, sillä he ovat ansainneet luottamuksemme.
Yksi erityinen Emronin vahvuus on kyky reagoida myös erittäin kiireellisiin tilauksiin. Meillä eri markkinointi- ja tuoteideat syntyvät joskus erittäinkin kiireisellä aikataululla. Olemme tarvinneet brändättyjä tuotteita jopa viikon varoitusajalla. Emron on kyennyt aina vastaamaan myös näihin tarpeisiin ja tuotteet ovat olleet meillä sovitusti aikataulussa toimitettuna.
Emron on ollut meille todella luotettava kumppani, jonka palveluun ja laatuun voimme aina luottaa. He ovat auttaneet meitä toteuttamaan nopeita ja laadukkaita hankintoja, mikä on ollut meille erittäin arvokasta.
Toni Hakala, Vision Infra Oy
Vision Infra on vuonna 2018 Hämeenlinnassa perustettu kasvava infrarakentamisen urakointiyritys.
Vision Infra toteuttaa kunnallistekniikan, vesihuoltoverkostojen sekä pohjarakentamisen urakat avoimesti ja ammattitaidolla pääasiassa Hämeen, Etelä-Suomen sekä Pirkanmaan alueilla.
Heidän erikoisosaamisalaa ovat vaativat kunnallistekniset aluesaneeraushankkeet, joissa saneerataan alueelliset verkostot sekä katualueet kerralla kuntoon, laadukkaasti. .
Emronilta on yhä enemmän pyydetty työvaatteita eri sektoreille, kuten hoitoalalle, elintarvikealalle, keittiöihin ja siivousalalle.
Meillä on ilo kertoa, että olemme tänä vuonna aloittaneet yhteistyön kotimaisen Medantan kanssa.
Olemme tehneet laajoja tilauksia Emronilta useaan otteeseen. Vaikka työvaatteita emme ole tilanneet, olemme hankkineet monipuolisesti muita tuotteita heidän kauttaan. Brändätyt lippikset, liikelahjat, henkilökunnan lahjat, pipot, kuulakärkikynät, eräpuukot, kuksat, college- ja pikeepaidat ovat esimerkiksi kuuluneet tilauksiimme.
Tarve logollisille työvaatteille, T-paidoille, lippiksille ja takeille syntyi, kun perustimme yrityksemme Saneerauspojat Oy:n. Kaksi ystäväämme perustivat oman firmansa vähän meitä ennen ja vinkkasivat meille Emronista. Oli kuulemma homma toiminut loistavasti. Tämä suositus sai meidät myös kiinnostumaan Emronista.
Ota yhteyttä, niin etsitään juuri sinulle sopivat tuotteet!