Tilaamisen ja koko tilausprosessin helppous jopa yllätti

Tarve logollisille työvaatteille, T-paidoille, lippiksille ja takeille syntyi, kun perustimme yrityksemme Saneerauspojat Oy:n. Kaksi ystäväämme perustivat oman firmansa vähän meitä ennen ja vinkkasivat meille Emronista. Oli kuulemma homma toiminut loistavasti. Tämä suositus sai meidät myös kiinnostumaan Emronista.

Otin Emroniin yhteyttä puhelimitse. Sain tämän jälkeen sähköpostiin esitteet eri vaihtoehdoista. Valitsin meitä kiinnostavat tuotteet, ja Emron lähetti meille niistä testiin eri kokoja ja malleja. Lopullisen valinnan tehtyämme Emron hoiti painamisen laadukkaasti ja tuotteet saapuivat meille nopeasti. Emron teki koko prosessin todella sujuvaksi ja vaivattomaksi, mikä oli meille erittäin tärkeää.


Ennen Emronin valintaa työvaatteidemme toimittajaksi, kävin selailemassa myös muiden palveluntarjoajien sivustoja. Ymmärsin kuitenkin nopeasti, että Emronin tarjoama palvelu oli niin laadukasta ja ammattitaitoista, että muiden toimijoiden kanssa kilpaileminen ei enää tuntunut järkevältä vaihtoehdolta. Laadukkaan palvelun arvo ylitti mahdolliset muutaman euron säästöt, ja päätimme luottaa Emroniin.


Tilauksen tekeminen Emronilta on ollut yllättävän helppoa ja vaivatonta joka kerta. Tämä sujuvuus on toistunut myös kaikissa myöhemmissä tilauksissamme. Emme voisi olla tyytyväisempiä valintaamme ja olemme kiitollisia Emronin laadukkaasta palvelusta, joka on auttanut meitä luomaan omaan yritykseemme ammattimaisen ja yhtenäisen ilmeen.


Antton Katainen, Saneerauspojat Oy

Saneerauspojat on kattoremontteihin erikoistunut yritys Espoosta, jonka toimialueena on koko Uudenmaan lisäksi Hämeenlinna ja Lahti.

Yritys on erikoistunut peltikattoremontteihin ja sen on

vuonna 2021 perustaneet Antton Katainen ja Topias Heikkilä.

Saneerauspojat tekevät laadukkaita kattoremontteja satojen kattojen kokemuksella omakotitaloihin sekä taloyhtiöihin.

www.saneerauspojat.fi

Medantan vaatteet tarjoavat vastuullista ja suomalaista ammattimuotia eri alojen ammattilaisille.

Emronilta on yhä enemmän pyydetty työvaatteita eri sektoreille, kuten hoitoalalle, elintarvikealalle, keittiöihin ja siivousalalle.


Meillä on ilo kertoa, että olemme tänä vuonna aloittaneet yhteistyön kotimaisen Medantan kanssa.

Yksi erityinen Emronin vahvuus on kyky reagoida myös erittäin kiireellisiin tilauksiin

Olemme tehneet laajoja tilauksia Emronilta useaan otteeseen. Vaikka työvaatteita emme ole tilanneet, olemme hankkineet monipuolisesti muita tuotteita heidän kauttaan. Brändätyt lippikset, liikelahjat, henkilökunnan lahjat, pipot, kuulakärkikynät, eräpuukot, kuksat, college- ja pikeepaidat ovat esimerkiksi kuuluneet tilauksiimme.

Tilaamisen ja koko tilausprosessin helppous jopa yllätti

Tarve logollisille työvaatteille, T-paidoille, lippiksille ja takeille syntyi, kun perustimme yrityksemme Saneerauspojat Oy:n. Kaksi ystäväämme perustivat oman firmansa vähän meitä ennen ja vinkkasivat meille Emronista. Oli kuulemma homma toiminut loistavasti. Tämä suositus sai meidät myös kiinnostumaan Emronista.

LÖYSITKÖ ETSIMÄSI?

ANNA MEIDÄN AUTTAA!

Ota yhteyttä, niin etsitään juuri sinulle sopivat tuotteet!